Lukot kuluvat hiljalleen ja kaipaavat ajan mittaan korjausta ja uusimista. Lukkojen suositeltu huoltoväli on pääpiirtein seuraavanlainen
Tämän lisäksi vuosihuolto (öljyäminen, ja ovivälysten tarkastus)
Hyvin huollettuna, lukot saattavat kestää pidempääkin, mutta valitettavan usein vastaan tulee kohteita, missä osa, tai kaikki huoltotoimet on tekemättä, mikä vaikuttaa lukkojen elinikään
Lukkojen toiminnan kannalta olisi hyvä tehdä seuraavat huoltotoimet vuosittain;
Taloyhtiön lukituksen uusiminen
Ensimmäiset varoitusmerkit lukitukset uusimisesta ovatkin yleensä lisääntyneet murrot kellaritiloihin tai kutsumattomat vieraat porraskäytävissä. Myös kahden avaimen käyttöön siirtyminen yleensä viestittää siitä, että taloyhtiön kannattaisi harkita koko talon sarjoituksen tai lukkojen uusimista.
Abloy ylläpitää Suomessa keskitetysti kerrostalojen, liikekiinteistöjen ja yritysten lukitustietoja, jolla taataan lukituksen turvallisuus ja että ne täyttävät vakuutusyhtiön sille asettavat vaatimukset. Abloy on sitoutunut säilyttämään näitä tietoja 20 vuotta, jonka jälkeen lukostot poistuvat arkistosta, eikä niihin enää saa tietoja.
Asiakkaille tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ylläpidon loputtua;
Näistä aiemmin hyvinkin yksinkertaisista asioista tulee erittäin haastavia toteuttaa, eikä kaikkiin ongelmiin aina löydetä ratkaisua.